|
|
| Klikkaa
valitsemaasi korttia: |
|
|
|
|
| Äitienpäivää vietetään
suurimmassa osassa maailman maita, ainoastaan
tavat ja ajankohta vaihtelevat. Suomessa äitienpäivää
on vietetty toukokuun toisena sunnuntaina vuodesta
1927 lähtien. Tätä ennen äitejä
juhlittiin toukokuun kolmantena sunnuntaina. Perinne
sai alkunsa Philadelphialaisen Ann Jarvisin aloitteesta.
Jarvisin menetettyä äitinsä vuonna
1907 pyysi hän seurakuntansa pappia järjestämään
muistojuhlan äidilleen. Tapa levisi nopeasti
ja pian juhlittiin myös yhä elossa olevia
äitejä. Äitienpäivän
vietto virallistettiin USA:ssa 1914, jolloin presidentti
Wilson allekirjoitti senaatin asiasta tekemän
päätöksen. |
Suomeen äitienpäivän vietto levisi
kouluneuvos Vilho Reiman aloitteesta vuonna 1918.
Reima oli tutustunut perinteeseen vierailtuaan
Yhdysvalloissa. Suomessa äitienpäivän
viettoon laadittiin aluksi tarkat säännöt
Kotikasvatusyhdistyksen toimesta. Myös kansakoulu
levitti perinnettä tehokkaasti ja 1920-luvulla
tapa olikin jo levinnyt koko maahan. Äitienpäivää
vietettiin usein juhlavasti ja pappi oli tavallinen
juhlapuhuja. Äitien kunniaksi veisattiin
virsiä ja pidettiin puheita. Päivästä
tuli nopeasti virallinen juhlapäivä
myös Suomessa ja vuonna 1947 äitienpäivästä
tuli myös virallinen liputuspäivä.
1940-luvulta saakka on äideille jaettu myös
erilaisia kunniamitaleita ja -mainintoja. |
|
|
JOS ASUTTE SAMASSA KAUPUNGISSA:
- Kutsu äiti ulos syömään tai kahville. Hemmottele äitiäsi ja näytä kuinka paljon hän sinulle merkitsee. Toisinaan pidämme asioita itsestään selvinä, joten anna äidillesi muistutus hänen tärkeydestä Äitienpäivänä
- Kutsu äiti luoksesi kahville ja nauttimaan 7 sortin pikkuleivistä – ohjeet 7 klassikkoon voit tulostaa tästä>>
|
| Tiesitkö, että… Tapa leipoa juuri sen seitsemän sortin pikkuleipiä syntyi joskus 1800-luvulla. Tuolloin ilmestyi runsaasti pikkuleipä- ja leivonnaisreseptejä, jotka saivat aikaan sen, että kotiäidit lähes kilpailivat siitä kenen kahvikutsuilla oli tarjolla eniten leivonnaisia. Etiketin mukaan kakkuvadilta tuli löytyä vähintään seitsemää sorttia pikkuleipiä. |
| - Kävelyretki. Mikään ei saa puhetta liikkeelle yhtä tehokkaasti kuin keväinen kävely kauniissa luonnossa. Käyttäkää hetki hyväksenne ja kertokaa toisillenne mitä uutta teille on viime aikoina tapahtunut. |
 |
- Katselkaa vanhoja valokuva-albumeita – aikamatka takaisin lapsuuteen saa vanhat muistot nousemaan pintaan. Nostalgiasta ei voi koskaan saada tarpeekseen. |
- Pitääkö äitisi kirpputoreista? Lähtekää yhdessä kiertämään kirpputoreja ja tekemään löytöjä. Äiti ilahtuu takuulla!
- Piknik - pakkaa piknikkori ja vie äiti piknikille joko yhteen hänen tai sinun suosikkipaikoista. Korin voit täyttää klassisin piknikeväin, ota mukaan esim. brie-juustoa, viinirypäleitä, grillattuja kanankoipia, salamia, parmankinkkua, patonkia, katkarapusalaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkua, tsatsikia, couscoussalaattia grillattujen kasvisten kera sekä kylmäsavustettua lohta. Juotavaksi sopii esimerkiksi roséviini tai itse keitetty marjamehu. Piknikin päätteeksi tarvitaan jotain makeaa, esimerkiksi korkealaatuisia suussa sulavia suklaapraliineja. Muista ottaa mukaan myös serviettejä, kosteuspyyhkeitä, hammastikkuja, astiat ja pahvimukit sekä tietysti paksu viltti! |
| JOS ETTE ASU SAMASSA KAUPUNGISSA: |
- SOITA!!! – Soittamisen tärkeyttä voi tuskin painottaa tarpeeksi.
- Lähetä kukkia – muista ottaa yhteyttä kukkakauppaan hyvissä ajoin, Äitienpäivä on kiireinen päivä kukkakaupoille.
- Lähetä sähköinen postikortti – Goodies tarjoaa sinulle neljä hienoa korttia, joista voit valita suosikkisi.
- Kirjoita kirje. Ei sähköpostiviesti, vaan sellainen ihan oikean postin kautta lähetettävä kirje, muistathan vielä? =)
- Tilaa äidille vuodeksi hänen suosikkilehtensä – lahja, joka ilahduttaa pitkään! |
 |
|
|
| |
|
|
|