|
|
|
JUHLAN AIKA!
Alkukesä on juhlan aikaa: kalenterit täyttyvät
rippijuhlista, koulujen päättäjäisistä,
lakkiaisista ja pyhäpäivistä. Juhlia voi myös
kevään saapumista pitkän talven jälkeen,
auringon ensi säteitä ja puiden vastapuhjenneita silmuja.
Seuraavan muistilistan avulla alkukesän juhlien suunnittelu
sujuu kuin tanssi! |
 |
|
1. SÄÄ
Suunnitteletko puutarhajuhlien järjestämistä?
Puutarhajuhlat ovat säiden salliessa ihastuttavat, mutta
varotoimenpiteet voivat suomalaisessa varhaiskesässä
olla paikallaan. Hyvä vaihtoehto on puutarhateltta tai
-katos. Suuremman teltan vuokraus on edullisin vaihtoehto, pieniä
telttoja saa ostettua edullisesti omaksi. Jos tarkoituksena on viihtyä
ulkona pitkälle iltaan voi huopien tai lainavaatteiden
varaaminen vieraille olla paikallaan. |
 |
2. KUTSUKORTIT
Jos olet järjestämässä suuria kutsuja, on
kutsukortit syytä lähettää hyvissä
ajoin. Erityisesti alkukesästä ovat monien viikonloput
täynnä ohjelmaa. Kutsukortti on hyvä lähettää
vähintään kolme viikkoa etukäteen. Ilmoita
kutsussa aina viimeinen vastauspäivä, mikäli
toivot kutsuusi vastausta. Jos kyseessä on tietyn henkilön
juhlistaminen, mainitse tästä aina kutsussa jotta
vieraat tietävät ostaako lahjan ja kenelle. Mainitse
mielellään myös pukeutumistapa- näin säästät
vieraitasi ylimääräiseltä päänvaivalta.
Jos toivot vieraiden pukeutuvan vapaasti voit kirjoittaa kutsuun
esimerkiksi "kesävaatetus". Kutsun voi mieluusti
lähettää sähköpostikortilla- yksinkertaista,
nopeaa ja edullista. Näin teet vastaamisen helpoksi myös
vieraillesi. |
3. KESÄRUOKA
Pidä jo ruokalistaa laatiessasi mielessä, että
myös sinun on tarkoitus nauttia juhlista, ei seistä
keittiössä koko aikaa. Seisova pöytä on
kesäjuhlille hyvä vaihtoehto, sillä se mahdollistaa
kylmien ruokalajien tarjoilun. Näin voit valmistaa ruoat
jo etukäteen ja välttyä kyökkihommilta itse
juhlatilanteessa. Mikäli mahdollista, hanki paikalle apulainen
täydentämään pöytää ja keräämään
tyhjiä lautasia ja laseja. Ota vaikutteita lehdistä
ja keittokirjoista ja loihdi hieman tavallisuudesta poikkeava
tarjoilu. Myös herkullinen voileipäpöytä
on aina arvostettu! |
KEVÄTBUFFÉET
Buffet-tarjoilu
sopii kevään kaikkiin juhliin - rippijuhliin, lakkiaisiin ja miksei
myös häihin. Parhaalta buffet-ruoka maistuu kukkivaan puutarhaan
katettuna. Goodies suosittelee kolmea herkullista vaihtoehtoa. |
 |
| |
|
 |
 |
|
|
|
4. VIIHDE
Mieti
tarvitaanko juhliisi erityistä ohjelmaa. Varaa mahdollinen orkesteri tai DJ hyvissä ajoin tai valmistele juhla-CD. Mikäli juhlissa on tarkoitus laulaa yhteislauluja
(esimerkiksi juomalauluja) on sanat syytä kopioida kaikille
vieraille jaettavaan "laulukirjaan". Valitse mielellään lauluja,
jotka ainakin suurin osa vieraista osaavat - näin lauluun yhtyy useampi ja tunnelma vain paranee!
Valitse vieraiden joukosta sujuvasupliikkinen toastmaster tai
laulattaja. |
 |
|
5. JUOMA
Seisovan pöydän tarjontaan sopivia vaihtoehtoja
on nykyään runsaasti. Osta viini laatikossa ja olut
pienissä tynnyreissä. Näin juomat sopivat seisovan
pöydän henkeen ja ovat lisäksi pienempiä
pakkauksia edullisempia. Lisäksi vältyt kymmenien
pullojen keräilyltä ja palauttamiselta. Tervetuliaismaljaksi
sopii aina kuohuviini tai raikas booli. Älä unohda
varata tarpeeksi alkoholittomia vaihtoehtoja! |
|
 |
| Jos juhlissasi tarjoillaan alkoholipitoisia juomia, muista myös alkoholiton vaihtoehto. Tavallisen limupullon sijaan kannattaa satsata alkoholittomiin drinkkeihin - vihjaamme muutamista hauskoista vaihtoehdoista: |
Kurkku-unelma
Lasi: Highball - korkea ja kapea
Ainekset: 10 cm kuutioitua kurkkua, 10 cl maustamatonta jogurttia,
10 mintunlehteä, 1 rkl puristettua sitruunamehua. Sekoita
mikserissä.
Tarjoiluun: Jäitä, pilli, kurkkuviipale ja mintunlehti. |
Taste
of the Tropics
Lasi: Long drink -lasi (highball - korkea ja kapea)
Ainekset: 6 cl ananasmehua, 6 cl maitoa, puolikkaan appelsiinin
mehu, 1 pallo vaniljajätelöä, ripaus vaniljasokeria.
Sekoita cocktailshakerissa.
Tarjoiluun: Ananasviipale ja pilli. |
Shirley
Temple
Lasi: Long drink -lasi (highball - korkea ja kapea)
Ainekset: Ginger Alea ja muutama tippa grenadiinia
Tarjoiluun: Runsaasti jäitä. Koristele appelsiininviipaleella.
Drinkki oli lapsitähti Shirley Templen suosikki, sillä
hän ei nuoresta iästään johtuen voinut
nauttia alkoholia elokuviensa ensi-illoissa. |
Banana Daiquiri
Lasi: Suuri cocktaillasi
Ainekset: ½ banaani, 1 pallo vaniljajäätelöä,
8 cl sitruunamehua. Sekoita tehosekoittimessa runsaan jäämäärän
kanssa.
Tarjoiluun: Vinosti leikattu banaaniviipale ja sitruunanmelissaa.
Lisää drinkkivinkkejä löydät klikkaamalla tästä>> |
 |
|
|
|