TIESITKÖ, ETTÄ...
- Syömme tavallista enemmän kananmunia juuri pääsiäisen aikaan. Kanat myös munivat erityisen paljon munia keväällä kylmän talven vihdoin väistyessä. Aikaisemmin kananmunia ei saanut syödä pääsiäistä edeltävän paaston aikana – kun pääsiäinen tuli ja paasto loppui, oli varastoissa runsaat määrät kananmunia.
- Ennen aikaan ei ollut sopivaa juoda maitoa Pitkäperjantaina. Kiellon rikkojien sanottiin saavan maidosta paiseita.
- Ennen aikaan uskottiin myös, että pahat henget olivat ilmassa ja tekivät kepposiaan kiirastorstaina. Noidat lensivät tuolloin luudillaan Kyöpelinvuorelle pitämään kokousta. |
- Pääsiäisen sijoittuminen kalenteriin voidaan laskea tietyn matemaattisen kaavan mukaan. Tämän kaavan perusteella pääsiäispäivä voi sattua aikaisintaan 22. maaliskuulle ja viimeistään sen tulee olla 25. huhtikuuta.
- Pääsiäislilja kukkii huhti-toukokuussa, siis juuri pääsiäisen tienoilla. Tästä kukka on myös saanut nimensä.
- Munilla sanotaan olleen monia taianomaisia voimia. Koska munaa pidetään elämän ja hedelmällisyyden symbolina, kaivettiin munia pellon jokaiseen neljään kulmaan, jotta sadosta tulisi hyvä. |