|
|
Koulupäivän
jälkeen on tärkeää täyttää
energiavarastot ennen läksyjenluvun ja harrastusten aloittamista.
Pienemmille lapsille voi olla paras tarjota etukäteen
tai yhdessä vanhempien kanssa valmistettua välipalaa,
kun taas isompien lasten mielestä saattaa olla hyvinkin
hauskaa tehdä itse omat välipalansa. Goodies Lapsille
tarjoaa herkullisia ja terveellisiä välipalaehdotuksia
erittäin helposta vähän haastavampiin. |
|
|
Köyhät
ritarit
Oikea välipalojen aatelinen. Käytä mieluusti
pari päivää vanhaa leipää. |
Ainekset:
(4 annosta)
4 viipaletta vaaleaa leipää
1 kananmuna
hyppysellinen suolaa
1½ dl maitoa
1 tl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
voita
Tarjoiluun:
kanelia ja sokeria |
Vatkaa
maito, muna, jauhot, suola ja sokeri sileäksi taikinaksi.
Kasta leivät taikinaan ja paista ne kullanruskeiksi
voissa. Sekoita sokeri ja kaneli ja kääntele
köyhiä ritareita seoksessa. Tarjoile vaikka
hillon, omenasoseen, hedelmäsalaatin ja / tai raejuuston
kera. |
|
|
Banaani-mango
Smoothie
Tämä
kevyt välipala vie kielen mennessään, muttei
täytä mahaa liikaa, jos ruoka on jo tekeillä. |
Ainekset:
(2 annosta)
3 dl maustamatonta jugurttia, mielellään oikein
paksua turkkilaista
1 banaani
1 tölkki säilykemangoja
|
Sekoita
banaani, mangot ja jugurtti mikserissä tasaiseksi
ja kuohkeaksi seokseksi. Tarjoile korkeissa laseissa. |
|
|
Muna-
ja kaviaarileipä
Herkullinen
ja täyttävä leipä. |
Ainekset:
(1 kpl)
Tummaa leipää
1 muna
Putkilokaviaaria
|
Keitä
munaa noin 8 minuuttia. Huuhtele kylmässä vedessä
ja kuori. Viipaloi munat ja asettele leivän päälle.
Pursota päälle kaviaaria. |
|
|
Mikrokaurapuuro
banaanilla.
Tämän
helpompaa lämmintä ja täyttävää
välipalaa saa etsiä! |
Ainekset:
(1 annos)
1½ dl kaurahiutaleita
2 dl vettä
1 ripaus suolaa
½ banaani
Tarjoiluun:
1,5 dl maitoa
Kaada kaurahiutaleet ja vesi syvälle lautaselle tai
kulhoon. Sekoita. Viipaloi päälle puolikas banaani.
Lämmitä mikrossa täydellä teholla
kaksi minuuttia. Tarjoile kylmän maidon kera. |
|
|
|
Kaksinkertainen
avokadoleipä
Välipala,
johon ei tarvita uunia, mutta on silti tavallista voileipää
herkullisempi. |
Ainekset:
(1 kpl)
Tumma leipä, esim Reissumies
1 avokado
1 tomaatti
Muutama ohut viipale punasipulia
muutama tippa oliiviöljyä
Suolaa ja pippuria |
Viipaloi
tomaatti ja punasipuli. Poista avokadoista kivet ja survo
hedelmäliha. Levitä avokadososetta molemmille
leivänpuoliskoille. Laita päälle tomaatin-
ja punasipulinviipaleita. Mausta suolalla ja pippurilla
ja tiputa päälle muutama pisara oliiviöljyä.
Laita leivänpuoliskot yhteen ja haukkaa iso pala. |
|
|
Quesadillas
Vietä
iltapäivä Meksikossa. Helppoa ja hyvää! |
Ainekset:
(2 annosta)
4 pientä tortillaa
2 dl juustoraastetta
jalapenoja
Hieman margariinia
Tarjoiluun:
Tacokastiketta / tomaattisalsaa
1 avokado
|
Ripottele
juustoa ja jalapenoja oman makusi mukaan tortillalle.
Laita päälle toinen tortilla. Lämmitä
hieman voita paistinpannulla. Laita quesadilla pannulle
ja paista kunnes quesadilla ruskistuu ja juusto sulaa.
Paista molemmilta puolilta. Paista toinen quesadilla samaan
tapaan. Leikkaa quesadillat neljään osaan ja
tarjoile tomaattisalsan ja viipaloidun avokadon kera. |
|
|
Helppo
juusto- & tomaattimunakas
Oman
munakkaan paistaminen on hauska haaste isommille lapsille. |
Ainekset:
(2 annosta)
3 munaa
½ dl maitoa
1 tomaatti
n. 5 juustoviipaletta
suolaa ja valkopippuria
Hieman margariinia
|
Vatkaa
haarukalla munat, maito, suola ja pippuri. Viipaloi tomaatti.
Lämmitä paistinpannu ja voinokare. Anna paistinpannun
lämmetä kunnolla, niin munakas ei tartu. Kaada
seos pannulle ja vedä varovasti reunat keskelle,
niin että seos jakautuu. Laita päälle tomaattiviipaleet
ja juusto ja paista kunnes munakas on hyytynyt ja juusto
alkaa sulaa. Viikkaa munakas keskeltä ja tarjoile. |
|
|
Hedelmäsalaatti
jugurtilla
Hedelmät
ovat parasta karkkia! Niistä saa rutkasti voimia ja salaatin
voivat tehdä kaikki, joiden hyppysissä pysyy veitsi. |
Ainekset:
(2 annosta)
1 banaani
1 omena
1 päärynä
1 dl pakastettuja vadelmia/ mustikoita
1 kourallinen rusinoita
Tarjoiluun:
4 ruokalusikallista turkkilaista jugurttia
Viipaloi banaani, omena ja päärynä. Sekoita
joukkoon vadelmat, mustikat ja rusinat. Tarjoillaan
kahden jugrttilusikallisen kera. |
|
|
|
Nopeat
tonnikala-uuniperunat.
Täydellinen
välipala ennen esim. jalkapallotreenejä. Koska ruoka
valmistetaan mikrossa, voivat pienemmätkin lapset selvitä
ruoanlaitosta itse. |
Ainekset:
(2 annosta)
2 uuniperunaa tai tavallista suurta perunaa
Seokseen :
1 purkki tonnikalaa vedessä
½ punasipulia
1 dl ruccolasalaattia
1 dl ruoanlaittojugurttia tai kevyt creme fraiche.
suolaa, mustapippuria |
Pistele
perunoihin muutama reikä ja lämmitä mikrossa
täydellä teholla 15-20 minuuttia riippuen
perunoiden koosta. Käännä perunat puolen
lämmitysajan kuluttua. Hienonna punasipulit ja
revi ruccola pienemmäksi. Sekoita tonnikala, sipuli,
salaatti ja jugurtti haarukalla. Suolaa ja pippuria.
Viillä
veitsellä risti perunaan, kun se on valmis. Purista
yhteen ensin yhdeltä puolelta ja sitten toiselta,
niin että perunaan muodostuu pieni aukko. Täytä
tonnikalaseoksella. Syödään lusikalla. |
|
|
Scones
Vähän isommat lapset ihastuvat varmasti itseleipomiinsa
sconeseihin. Nautitaan uunituoreina hillon ja tuorejuuston
kera. |
Ainekset:
(12 kpl)
4 dl grahamjauhoja
4 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
3 maustemittaa suolaa
100 g margariinia
4 dl maitoa tai piimää.
|
1.
Lämmitä uuni 225 asteeseen.
2. Mittaa jauhot, leivinjauhe ja suola kulhoon.
3. Leikkaa margariini pieniksi paloiksi ja laita kulhoon.
Hiero haarukan avulla muruiksi.
4. Kaada joukkoon maito, vaivaa taikinaksi.
5.
Levitä jauhoja työalustalle. Nosta taikina jauhojen
päälle.
6. Jaa taikina kahteen osaan, leivo niistä noin 20
cm pitkät rullat. Leikkaa rullat n 3 cm paksuisiksi
viipaleiksi
7. Voitele pelti tai käytä leivinpaperia.
8. Aseta taikinanpalaset pellille
9. Laita pelti uunin keskiosaan ja paista noin 15 minuuttia.
Tarjoile lämpiminä hillon tai marmelaadin ja
tuorejuustona kera. |
|
|
|