|
|
|
Joskus
käy niin, että sää pakottaa lapset jäämään
sisätiloihin pariksi päiväksi. Mitä kivaa
silloin voisi keksiä? Kokeilkaa jännittävää
aarteenetsintää! Goodies Lapsille antaa sinulle
muutaman vihjeen, joiden avulla järjestät onnistuneen
aarteenetsinnän. Lisäksi autamme sinua johtolankojen
kanssa. Tulosta johtolangat, valitse niistä sopivat -
ja hauska tuokio on valmisteltu jo muutamassa minuutissa.
Aarteenetsintä sopii mainiosti lastenkekkereihin, mutta
voi piristää myös aivan tavallista sateista
sunnuntaipäivää! |
|
|
Aloita
aarteenetsintä antamalla lapsille lappu tai suullinen
johtolanka. Ensimmäisen johtolangan avulla löytyy
toinen johtolanka. Toisen johtolangan avulla löydetään
kolmas ja niin edelleen. Aarteenetsintä huipentuu
pieneen palkintoon, hedelmään, karkkipussiin
tai pieneen leikkikaluun kaikille etsijöille. |
Vinkkejä
onnistuneeseen aarteenetsintään: |
•
Sovita aarteenetsintä lasten ikään. Mitä
vanhemmat lapset, sen vaikeammat johtolangat. Aarteenetsinnästä
tulee sitä hauskempi (ja pitkäkestoisempi)
jos lapset joutuvat pysähtymään ja miettimään
välillä ja joskus etsimään kauemmin... |
•
Jos aarteenetsinnässä on mukana useita lapsia,
anna lasten vaihtaa johtolankojen luku- ja etsintöjen
johtamisvuoroa. |
•
Valmistele hyvissä ajoin, jotta etsijät eivät
näe mihin piilotat johtolangat. |
•Jos
teet pidemmän aarteenetsinnän, voi olla syytä
antaa pieni väli-palkinto ja syy pikku taukoon
puolessa välissä. Ehkä pieni tikkari
tai pastillirasia jokaista kilpailijaa kohden? |
•
Jos sää sallii, voi muutama johtolanka olla
myös pihalla. Vaihtele ulko- ja sisätilojen
välillä. |
•
Yksi johtolangoista voi olla pitkä lanka, jota
seurataan seuraavan johtolangan luokse. |
•
Kirjoita yksi johtolanka kylpyhuoneen kaakeliseinälle
näkymättömällä värillä,
joka loistaa pimeässä (löytyy askarteluliikkeestä).
Johtolankalapun vihje kertoo, että kylpyhuoneen
valot pitää sammuttaa ja sitten katsella ympärilleen.
|
•
Yksi johtolangoista voi olla aarrekartta, jossa seuraava
johtolanka on kaivettu puutarhaan. Aarrekartasta saa
vanhan näköisen, kun värität sen
märällä teepussilla ja poltat hieman
sen reunoja, käärit rullalle ja sidot narulla. |
•
Jokin johtolanka voi antaa kaksi vaihtoehtoa: seuraava
johtolanka löytyy joko paikasta A tai paikasta
B. Ryhmä saa jakaantua ja etsiä kahdesta paikasta.
|
•
Erityisen jännittävä aarteenetsinnästä
tulee illalla, kun sammutetaan kaikki valot ja annetaan
lapsille taskulamput. |
•
Jos haluat satsata oikein paljon, voivat jotkut johtolangat
vaatia että lapset suorittavat jonkun tehtävän.
Johtolankalapun lisäksi paikalta löytyy myös
lappu jossa lukee tehtävä, joka on suoritettava
ennen kuin saadaan ruveta etsimään seuraavaa
johtolankaa. Ryhmä lapsia voi esimerkiksi saada
tehtäväkseen rakentaa ryhmästään
elävän "patsaan", jossa maahan saa
koskettaa vain tietty määrä jalkoja ja
käsiä (sovita lasten ikään). Hankalaa,
mutta hillittömän hauskaa! |
|
|
|
10
vinkkiä lastenjuhlaan>> |
|
|
Aarteenetsintä
kruunaa lastenjuhlan! |
Järjestimme
merirosvojuhlat - huisin hauskaa lasten mielestä! Grapevinen
tuotteilla ja vinkeillä superhauskan juhlan järjestäminen
on lastenleikkiä. Valitse aarteenetsintä useasta
suositusta teemasta sekä lasten ikään sovitetusta
vaikeustasosta, tilaa ja tulosta! Tuotteemme sisältää
kaiken mitä tarvitset: leikkiohjelman, jännittävän
tarinan sekä valmiita vihjeitä, arvoituksia ja haasteita.
Helppoa sinulle - huisin hauskaa lapsille! |
Näin
se toimii - katso filmi>> |
|
|
Lisää
hauskoja aarteenetsintöjä ja leikkejä lastenjuhliin
löydät täältä>> |
|
Aarteenetsintä:
Rosvomysteeri
Järjestä mysteerijuhlat ja anna lasten ratkaista
jännittävä Rosvomysteeri! Hotellipäällikkö
Ville Vieraanvarainen tarvitsee lasten apua paljastaakseen
hotellissa mellastavan rosvon. Aarteenetsintä on
helppo järjestää ja toteuttaa ja huisin
hauskaa lapsille!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Mysteeri metsässä
Hauska aarteenetsintä lapsille jossa jännittävä
tarina! Tämä aarteenetsintä on tarkoitus toteuttaa
ulkona kartan ja arvoitusten avulla. Aarteenetsinnän
voi järjestää puutarhassa, puistossa, rannalla
tai metsässä! Järjestä hauska lastenjuhla
ulkona!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
Aarteenetsintä:
Jäämysteeri
Ihana seikkailu jääprinsessa Arabellan, Pate-pingviinin
ja Olli-hirven kanssa! Jäämysteerissä
lapset auttavat jääprinsessaa pelastamaan
vuotuisen Lumijuhlan! Aarteenetsinnän voi järjestää
sisällä tai ulkona, kotona tai muualla, isommalle,
tai pienemmälle joukolle lapsia - helppoa sinulle,
huisin hauskaa lapsille! 16,90 €.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Salapoliisimysteeri
Kuten kaikki aarteenetsintämme, myös Salapoliisimysteeri
on alkuperäinen, ja erityisesti aarteenetsintään
toteutettu, pulmallinen, hauska ja hienon ulkoasun omaava
seikkailu. Aarteenetsinnän voi järjestää
missä tahansa.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Merirosvomysteeri
Merirosvokapteeni Haaraparran pahin vihollinen, merten
kauhu Kapteeni Mustaparta havittelee Haaraparran mahtavaa
merirosvoaarretta! Kapteeni Haaraparta miehistöineen
on haaksirikkoutunut autiolle saarelle ja tarvitsee
lasten apua aarteen pelastamiseksi!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
|
Aarteenetsintä:
Prinsessamysteeri
Prinsessamysteeri on hauska aarteenetsintä, jossa
kaikki prinsessat saavat auttaa pelastamaan prinssi
Kuunsäteen, jonka ilkeä haltijatar on muuttanut
sammakoksi ja sulkenut lukkojen taakse linnan tornihuoneeseen.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Viidakkomysteeri
Anna lasten heittäytyä tutkimusretkelle viidakkoon
löytääkseen Maya-intiaanien unohdetun
kaupungin ja tarumaisen aarteen! Luvassa on huikea seikkailu
täynnä jännittäviä haasteita,
pulmallisia arvoituksia ja kohtaamisia viidakon villieläinten
kanssa!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Supersankarimysteeri
Auta Supersamia pelastamaan Big Cityn kaupunki vihreänaamioiselta
roistolta. Täydellinen aarteenetsintä supersankarijuhliin!
Saat kaiken mitä tarvitset ja järjestät
hauskimman aarteenetsinnän alle puolessa tunnissa!
Lastenjuhlan, joka varmasti tullaan muistamaan!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Pääsiäisaarteenetsintä:
Kadonneiden munien metsästys
Hurjan hauska munien etsintä lapsille! Ensin Aada-kanan
pesästä mystisesti kadonneet munat pitää
löytää ratkaisemalla pulmallisia kysymyksiä,
sekä jännittäviä haasteita, ehkäpä
lopuksi vielä täynnä makeisia oleva pääsiäismuna
etsittäväksi!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Kesämysteeri
Hauska Kesämysteeri lapsille! Kesämysteeri
on jännittävä aarteenetsintä, joka
sisältää vihjeitä, arvoituksia ja
haasteita, joita lapset saavat ratkaista. Lapset löytävät
pullopostia kapteeni Koukulta, joka on jäänyt
merirosvojen vangiksi. Helppoa sinulle - huisin hauskaa
lapsille!
Lisätietoja
4-6 vuotiaille>>
Lisätietoja
7-10 vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintää:
Halloweenmysteeri
Halloweenmysteerissä lapset saavat auttaa kreivi
Vladia etsimään Naakkatornin linnan aarretta.
Lapset saavat tehtäväkseen ratkaista jännittäviä
haasteita ja matkan varrella vastaan tulee noitia, vampyyrejä,
hirviöitä, kummituksia ja velho, sekä
muita linnan asukkeja.
4-6 vuotiaille>>
7-10 vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintää:
Tonttujen joulumysteeri
Hauska ja nokkela joulumysteeri 4-6 vuotiaille lapsille.
Tontut ovat hukanneet tonttulakkinsa, joiden avulla
heistä tulee näkymättömiä!
Tässä tonttujen joulumysteerissä on kaikki
mitä tarvitset huikean hauskan aarteenetsinnän
järjestämiseen nopeasti, jopa viidessä
minuutissa.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
|
Aarteenetsintä:
Prinsessamysteeri
Prinsessamysteeri on hauska aarteenetsintä, jossa kaikki
prinsessat saavat auttaa pelastamaan prinssi Kuunsäteen,
jonka ilkeä haltijatar on muuttanut sammakoksi ja sulkenut
lukkojen taakse linnan tornihuoneeseen.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Viidakkomysteeri
Anna lasten heittäytyä tutkimusretkelle viidakkoon
löytääkseen Maya-intiaanien unohdetun kaupungin
ja tarumaisen aarteen! Luvassa on huikea seikkailu täynnä
jännittäviä haasteita, pulmallisia arvoituksia
ja kohtaamisia viidakon villieläinten kanssa!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Supersankarimysteeri
Auta Supersamia pelastamaan Big Cityn kaupunki vihreänaamioiselta
roistolta. Täydellinen aarteenetsintä supersankarijuhliin!
Saat kaiken mitä tarvitset ja järjestät hauskimman
aarteenetsinnän alle puolessa tunnissa! Lastenjuhlan,
joka varmasti tullaan muistamaan!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Sirkusmysteeri
Älyttömän hauska sirkusteema-aarteenetsintä!
Ratkaise sirkusmysteeri! Sirkusmaailmaan kadonneita leijonan
häkin avaimia etsiessä ratkaistaan arvoituksia ja
haasteita. Aarteenetsintä-paketissa on kaikki mitä
tarvitset hauskaan teema-aarteenetsintään! Soveltuu
4-6 vuotiaille.
Lue
lisää>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Mysteeri museossa
Mysteeri museossa on aarteenetsintä, jossa selvitetään
jännittäviä haasteita. Soveltuu 7-10 vuotiaille.
Tässä aarteenetsinnässä museointendentti
tarvitsee apua kuuden kadonneen avaimen löytämiseen,
jotta muumion laatikko saataisiin avattua ennen suuren egyptiläisen
näyttelyn avajaisia.
Lue
lisää>> |
|
|
Aarteenetsintä
lapsille
Valmiilla aarteenetsintä-paketillamme järjestät
hauskan ja jännittävän aarteenetsinnän
lapsille vain muutamassa minuutissa! Aarteenetsintä on
valmis paketti, joka soveltuu jokaiseen kotiin, valitset itse
aarteenetsinnän pituuden ja vaikeusasteen valitsemalla
sopivat vihjeet. Täydellinen lastenjuhliin!
Lue
lisää>> |
|
|
Aarteenetsintää
lapsille:
Halloweenmysteeri
Halloweenmysteerissä lapset saavat auttaa kreivi Vladia
etsimään Naakkatornin linnan aarretta. Lapset saavat
tehtäväkseen ratkaista jännittäviä
haasteita ja matkan varrella vastaan tulee noitia, vampyyrejä,
hirviöitä, kummituksia ja velho, sekä muita
linnan asukkeja.
4-6 vuotiaille>>
7-10 vuotiaille>> |
|
|
Tonttujen
joulumysteeri
Hauska ja nokkela joulumysteeri 4-6 vuotiaille lapsille. Tontut
ovat hukanneet tonttulakkinsa, joiden avulla heistä tulee
näkymättömiä! Tässä tonttujen
joulumysteerissä on kaikki mitä tarvitset huikean
hauskan aarteenetsinnän järjestämiseen nopeasti,
jopa viidessä minuutissa.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|