|
|
|
|
Pyhä
Lucia on katolilainen pyhimys, jota juhlitaan paitsi katolisissa
maissa, myös ennenkaikkea protestanttisessa Ruotsissa,
josta perinne on aikojen saatossa levinnyt myös Suomeen.
Pohjoismainen tapamme juhlia Luciaa ei muistuta lainkaan katolilaista
Lucia-juhlaa - perinteen uskotaankin syntyneen 1500-luvun
Saksassa, jossa se korvasi toisen katolilaisen pyhimyksen,
Pyhän Nikolauksen (Joulupukin esikuva), juhlimisen, joka
kiellettiin uskonpuhdistuksen yhteydessä.
Pohjolassa
Lucianpäivää edeltävää yötä
pidettiin ennen aikaan vuoden pisimpänä ja pimeyttä
valaisemaan tarvittiin jotain tavallisia valonlähteitä
erityisempää. Tämän päivän
Lucia-juhlinnan perinteet tulevat länsinaapuristamme
Ruotsista, jossa laulava neito kiertää ilahduttamassa
kansaa tähtipojat perässään, traditio
on peräisin vuodelta 1927. Juuri kyseisenä vuonna
eräs tukholmalainen lehti kruunasi ensimmäistä
kertaa Lucia-neidon. Hiljalleen Lucia-perinne kulkeutui
myös Suomeen ja varsinkin maamme ruotsinkielisiin osiin.
Luciaa seuraavat tähtipojat tunnetaan alunperin tähtipoikien
loppiaiseen kuuluvasta näytelmäperinteestä.
Pojilla oli ennen tapana kierrellä loppiaisena kylillä
ilahduttamassa ihmisiä pienillä näytelmillä,
joiden aiheena oli Jeesuksen syntymä.
|
|
|
Pyhä
Lucia on katolilainen pyhimys, jota juhlitaan
paitsi katolisissa maissa, myös ennenkaikkea
Ruotsissa, josta perinne on aikojen saatossa levinnyt
Suomeen. Pohjoismaisen Lucia-perinteen uskotaan
saaneen mallinsa 1500-luvun Saksasta, jossa se
korvasi toisen katolilaisen pyhimyksen, Pyhän
Nikolauksen (Joulupukin esikuva), juhlimisen,
joka kiellettiin uskonpuhdistuksen yhteydessä.
Tulosta
tarina Luciasta>> |
|
|
Lucia-laulu
Lucia-kulkueen
kiertäessä kouluissa ja päiväkodeissa
laulavat kulkueen jäsenet kauniita Lucia-lauluja.
Monet lauluista tunnetaan Suomessakin paremmin ruotsinkielellä,
mutta esimerkiksi Pyhä Lucia on käännetty
myös suomeksi.
Tulosta
Lucia-laulun sanat tästä>>
|
|
|
|
|
|
|
|
Raamatussa
puhutaan usein enkeleistä, mutta vain arkkienkeli
Mikael mainitaan nimeltä. Enkelit siipineen ovat
ilmestyneet kristinuskoon 300-luvulla ja vuosisata myöhemmin
teologit päättivät jakaa enkelit tehtäviensä
perusteella arvojärjestykseen. Lähimpänä
Jumalaa olivat Serafit, Kerubit ja Tronit, kauimpana
tavalliset suojelusenkelit. Tämän hierarkian
mukaan arkkienkeleitä on seitsemän: Mikael,
Gabriel, Rafael, Uriel, Selafiel, Jegudiel ja Barakiel.
Islaminuskossa enkeleiden hallitsija Djibril sanelee
Koraanin Muhammedille. |
|
Serafeilla
on kuusi punaista siipeä, kaksi suojaavat jalkoja,
kahta käytetään lentämiseen ja
kahdella enkelit suojaavat silmiään Jumalan
valolta.
Kerubeilla on neljä sinistä siipeä.
|
Arkkienkeli
Gabriel on perinteisesti se, joka ilmestyy Marialle
Raamatun Uudessa testamentissa ja kertoo tämän
odottavan lasta. Gabrielin nimeä ei kuitenkaan
mainita kertomuksessa. |
Kaikkein
tunnetuin "kirjanmerkkienkeli" on kopio enkelistä,
jonka näemme Rafaelin Sikstuksen madonna -maalauksessa. |
|
|
|
|
Lauluarkit
Joulun juhliin
Joulu ilman joululauluja on kuin tonttu ilman tonttulakkia
Hienoihin lauluarkkeihin olemme koonneet kaikista kauneimmat
ja ihanimmat jouluiset soinnut. Lauluarkkien mukana saat myös
yhteensopivat iloisen jouluiset pöytäpaikkakortit
joulupöytään!
Lisätietoja>> |
|
Jouluvisailu
hauskin tietovisa
Täydellinen
jouluvisailu! Visailussa on 21 musiikkikysymystä tunnetuista
joululauluista totta kai, sekä nokkelia, niihin liittyviä
jouluisia kysymyksiä. Tietovisa, joka sopii täydellisesti
vaikkapa yrityksen pikkujouluihin, glögijuhlaan tai perheen
jouluillan ajanvietteeksi.
Lue
lisää>>
|
|
|
Lisää
hauskoja aarteenetsintöjä ja leikkejä lastenjuhliin
löydät täältä>> |
|
Aarteenetsintää:
Tonttujen joulumysteeri
Hauska ja nokkela joulumysteeri 4-6 vuotiaille lapsille. Tontut
ovat hukanneet tonttulakkinsa, joiden avulla heistä tulee
näkymättömiä! Tässä tonttujen
joulumysteerissä on kaikki mitä tarvitset huikean
hauskan aarteenetsinnän järjestämiseen nopeasti,
jopa viidessä minuutissa.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Jäämysteeri
Ihana seikkailu jääprinsessa Arabellan, Pate-pingviinin
ja Olli-hirven kanssa! Jäämysteerissä lapset
auttavat jääprinsessaa pelastamaan vuotuisen Lumijuhlan!
Aarteenetsinnän voi järjestää sisällä
tai ulkona, kotona tai muualla, isommalle, tai pienemmälle
joukolle lapsia - helppoa sinulle, huisin hauskaa lapsille!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Salapoliisimysteeri
Kuten kaikki aarteenetsintämme, myös Salapoliisimysteeri
on alkuperäinen, ja erityisesti aarteenetsintään
toteutettu, pulmallinen, hauska ja hienon ulkoasun omaava
seikkailu. Aarteenetsinnän voi järjestää
missä tahansa.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Merirosvoaarteenetsintä:
Aarteenetsintä 7 merellä
Järjestä merirosvojuhliin jännittävä
aarteenetsintä, jossa pienet merirosvot saavat kokea
huikean seikkailun seitsemällä merellä! Aarteenetsintä-paketissa
on kaikki mitä tarvitset huisin hauskaan merirosvoaarteenetsintään!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Prinsessamysteeri
Prinsessamysteeri on hauska aarteenetsintä, jossa kaikki
prinsessat saavat auttaa pelastamaan prinssi Kuunsäteen,
jonka ilkeä haltijatar on muuttanut sammakoksi ja sulkenut
lukkojen taakse linnan tornihuoneeseen.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Viidakkomysteeri
Anna lasten heittäytyä tutkimusretkelle viidakkoon
löytääkseen Maya-intiaanien unohdetun kaupungin
ja tarumaisen aarteen! Luvassa on huikea seikkailu täynnä
jännittäviä haasteita, pulmallisia arvoituksia
ja kohtaamisia viidakon villieläinten kanssa!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Supersankarimysteeri
Auta Supersamia pelastamaan Big Cityn kaupunki vihreänaamioiselta
roistolta. Täydellinen aarteenetsintä supersankarijuhliin!
Saat kaiken mitä tarvitset ja järjestät hauskimman
aarteenetsinnän alle puolessa tunnissa! Lastenjuhlan,
joka varmasti tullaan muistamaan!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Pääsiäisaarteenetsintä:
Kadonneiden munien metsästys
Hurjan hauska munien etsintä lapsille! Ensin Aada-kanan
pesästä mystisesti kadonneet munat pitää
löytää ratkaisemalla pulmallisia kysymyksiä,
sekä jännittäviä haasteita, ehkäpä
lopuksi vielä täynnä makeisia oleva pääsiäismuna
etsittäväksi!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Sirkusmysteeri
Älyttömän hauska sirkusteema-aarteenetsintä!
Ratkaise sirkusmysteeri! Sirkusmaailmaan kadonneita leijonan
häkin avaimia etsiessä ratkaistaan arvoituksia ja
haasteita. Aarteenetsintä-paketissa on kaikki mitä
tarvitset hauskaan teema-aarteenetsintään! Soveltuu
4-6 vuotiaille.
Lue
lisää>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Mysteeri museossa
Mysteeri museossa on aarteenetsintä, jossa selvitetään
jännittäviä haasteita. Soveltuu 7-10 vuotiaille.
Tässä aarteenetsinnässä museointendentti
tarvitsee apua kuuden kadonneen avaimen löytämiseen,
jotta muumion laatikko saataisiin avattua ennen suuren egyptiläisen
näyttelyn avajaisia.
Lue
lisää>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Kesämysteeri
Hauska Kesämysteeri lapsille! Kesämysteeri on jännittävä
aarteenetsintä, joka sisältää vihjeitä,
arvoituksia ja haasteita, joita lapset saavat ratkaista. Lapset
löytävät pullopostia kapteeni Koukulta, joka
on jäänyt merirosvojen vangiksi. Helppoa sinulle
- huisin hauskaa lapsille!
Lisätietoja
4-6 vuotiaille>>
Lisätietoja
7-10 vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintää:
Halloweenmysteeri
Halloweenmysteerissä lapset saavat auttaa kreivi Vladia
etsimään Naakkatornin linnan aarretta. Lapset saavat
tehtäväkseen ratkaista jännittäviä
haasteita ja matkan varrella vastaan tulee noitia, vampyyrejä,
hirviöitä, kummituksia ja velho, sekä muita
linnan asukkeja.
4-6 vuotiaille>>
7-10 vuotiaille>> |
|
|