|
|
|
|
|
Juhannus
ei alun perin ollut lainkaan uskonnollinen juhla. Kyseessä
oli pikemminkin iloinen juhla kesän pisimmän
päivän kunniaksi jolloin juhlittiin kesän
saapumista kylmään pohjolaan. Katolinen kirkko
ei kuitenkaan pakanallisesta juhlasta innostunut, vaan
muutti päivän keskiajalla Johannes Kastajan
päiväksi. Johannes Kastaja lainasi juhlalle
nimensä ja onkin hänen ansiotaan että
juhannus nykyään tunnetaan juuri juhannuksena. |
|
Juhannuskokon
uskotaan olevan peruja vanhasta länsi- ja
eteläsuomalaisesta tavasta polttaa helavalkeita.
Juhannuskokkoja alettiin polttaa yöttömänä
yönä levottomina liikkuvien pahojen
henkien karkoittamiseksi. Kokkojen polttaminen
levisi varhain myös Itä- ja Pohjois-Suomeen.
Kokkojen sijoituspaikka ja rakenne on vaihdellut
paikkakunnittain - erilaisia kokkotyyppejä
ovat mm. risukokko, ristikkokokko, sankakokko,
lyhdekokko, venekokko, tervekokko ja tynnyrikokko. |
|
Juhannustaiat
Juhannuksen viettoon on jo kauan liittynyt
erilaisten taikojen tekeminen. Ennen vanhaan
taikojen tarkoituksena oli taata onnistunut
sato tai hyvä naimaonni. Osa taioista
keskittyi ennustuksiin tulevasta- etenkin
tulevia sulhoja koskevat ennustukset kiinnostivat.
Taiat saattoivat vaihdella suurestikin alueesta
riippuen. Grapevine kertoo muutamasta yhä
nykyäänkin suositusta juhannustaiasta:
Tulevasta sulhasestaan kiinnostuneen
neidon tuli poimia paikkakunnasta riippuen
yhdeksän tai seitsemän eri kukkaa
ja laittaa nämä nukkumaan mennessä
tyynynsä alle. Tällöin tuleva
sulhanen oli ilmestyvä hänelle
unessa. Jos sulhasen ilmestymistä halusi
nopeuttaa, tuli kukat poimia eri niityiltä.
|
Kasvien ja kasteen uskottiin juhannusyönä
olevan täynnä parantavia ja hyväätekeviä
voimia. Alastomana aamukasteisella pellolla
kierimisen uskottiin parantavan kaikenlaisia
vaivoja ja takaavan neidoille hyvän
naimaonnen. |
|
|
|
|
|
Suomen
itsenäistymiseen saakka lippuna käytettiin
ensin Ruotsin lippua ja sen jälkeen Venäjän
lippua. Zachris Topeliuksen herättämänä
keskustelu Suomen lipusta alkoi 1848 ja kesti koko
1850- ja 60-luvun. Keskustelissa
tulivat esiin värit sininen ja valkoinen, joita
pidettiin Suomen kansallisväreinä. Suomen
itsenäistymisen yhteydessä lippuna käytettiin
punaista
|
leijonalippua, jonka keskellä komeili kullankeltainen
leijonavaakuna. Lippuasia nostettiin eduskunnan käsiteltäväksi
keväällä 1918. Taiteilija Eero Snellmanin
ja Bruno Tuukkasen ehdotus sinivalkoisesta ristilipusta
hyväksyttiin saman vuoden toukokuussa. Lippulaki
julkaistiin muutamaa päivää myöhemmin
ja vaikka lakiin on jälkeenpäin tehty muutoksia,
on lippu |
pysynyt samana. Suomen lipun on oltava mittasuhteiltaan
ja väreiltään oikea, eikä lippuun
saa lisätä kuvioita. |
Suomen
lipun turmeleminen, epäkunnioittava käytös
lippua kohtaan, lipun luvaton paikaltaan
poistaminen ja virheellisen lipun kauppaaminen
ovat rangaistavia tekoja. Suomessa liputuspäivät
jaetaan virallisiin ja vakiintuneisiin eli yleisiin
liputuspäiviin, mutta kansalaisilla, yhteisöillä
ja yrityksillä on Suomessa vapaus liputtaa
myös muulloin: liputtamalla voi ilmaista
esimerkiksi kunnioitusta, surua tai juhlaa.
|
|
|
Liputuksessa
tulee noudattaa erityisiä liputusaikoja: liputus
alkaa aamulla kello 8 ja päättyy auringon
laskiessa, kesällä viimeistään kello
21. Juhannusaattona liputus alkaa kello 18 ja päättyy
juhannuspäivänä kello 21. |
|
|
Jouluvisailu
hauskin tietovisa
Täydellinen
jouluvisailu! Visailussa on 21 musiikkikysymystä tunnetuista
joululauluista totta kai, sekä nokkelia, niihin liittyviä
jouluisia kysymyksiä. Tietovisa, joka sopii täydellisesti
vaikkapa yrityksen pikkujouluihin, glögijuhlaan tai
perheen jouluillan ajanvietteeksi.
Lue
lisää>>
|
|
|
|
Lisää
hauskoja aarteenetsintöjä ja leikkejä lastenjuhliin
löydät täältä>> |
|
Aarteenetsintää:
Tonttujen joulumysteeri
Hauska ja nokkela joulumysteeri 4-6 vuotiaille lapsille. Tontut
ovat hukanneet tonttulakkinsa, joiden avulla heistä tulee
näkymättömiä! Tässä tonttujen
joulumysteerissä on kaikki mitä tarvitset huikean
hauskan aarteenetsinnän järjestämiseen nopeasti,
jopa viidessä minuutissa.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Jäämysteeri
Ihana seikkailu jääprinsessa Arabellan, Pate-pingviinin
ja Olli-hirven kanssa! Jäämysteerissä lapset
auttavat jääprinsessaa pelastamaan vuotuisen Lumijuhlan!
Aarteenetsinnän voi järjestää sisällä
tai ulkona, kotona tai muualla, isommalle, tai pienemmälle
joukolle lapsia - helppoa sinulle, huisin hauskaa lapsille!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Salapoliisimysteeri
Kuten kaikki aarteenetsintämme, myös Salapoliisimysteeri
on alkuperäinen, ja erityisesti aarteenetsintään
toteutettu, pulmallinen, hauska ja hienon ulkoasun omaava
seikkailu. Aarteenetsinnän voi järjestää
missä tahansa.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Merirosvoaarteenetsintä:
Aarteenetsintä 7 merellä
Järjestä merirosvojuhliin jännittävä
aarteenetsintä, jossa pienet merirosvot saavat kokea
huikean seikkailun seitsemällä merellä! Aarteenetsintä-paketissa
on kaikki mitä tarvitset huisin hauskaan merirosvoaarteenetsintään!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Prinsessamysteeri
Prinsessamysteeri on hauska aarteenetsintä, jossa kaikki
prinsessat saavat auttaa pelastamaan prinssi Kuunsäteen,
jonka ilkeä haltijatar on muuttanut sammakoksi ja sulkenut
lukkojen taakse linnan tornihuoneeseen.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Viidakkomysteeri
Anna lasten heittäytyä tutkimusretkelle viidakkoon
löytääkseen Maya-intiaanien unohdetun kaupungin
ja tarumaisen aarteen! Luvassa on huikea seikkailu täynnä
jännittäviä haasteita, pulmallisia arvoituksia
ja kohtaamisia viidakon villieläinten kanssa!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Supersankarimysteeri
Auta Supersamia pelastamaan Big Cityn kaupunki vihreänaamioiselta
roistolta. Täydellinen aarteenetsintä supersankarijuhliin!
Saat kaiken mitä tarvitset ja järjestät hauskimman
aarteenetsinnän alle puolessa tunnissa! Lastenjuhlan,
joka varmasti tullaan muistamaan!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Pääsiäisaarteenetsintä:
Kadonneiden munien metsästys
Hurjan hauska munien etsintä lapsille! Ensin Aada-kanan
pesästä mystisesti kadonneet munat pitää
löytää ratkaisemalla pulmallisia kysymyksiä,
sekä jännittäviä haasteita, ehkäpä
lopuksi vielä täynnä makeisia oleva pääsiäismuna
etsittäväksi!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Sirkusmysteeri
Älyttömän hauska sirkusteema-aarteenetsintä!
Ratkaise sirkusmysteeri! Sirkusmaailmaan kadonneita leijonan
häkin avaimia etsiessä ratkaistaan arvoituksia ja
haasteita. Aarteenetsintä-paketissa on kaikki mitä
tarvitset hauskaan teema-aarteenetsintään! Soveltuu
4-6 vuotiaille.
Lue
lisää>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Mysteeri museossa
Mysteeri museossa on aarteenetsintä, jossa selvitetään
jännittäviä haasteita. Soveltuu 7-10 vuotiaille.
Tässä aarteenetsinnässä museointendentti
tarvitsee apua kuuden kadonneen avaimen löytämiseen,
jotta muumion laatikko saataisiin avattua ennen suuren egyptiläisen
näyttelyn avajaisia.
Lue
lisää>> |
|
|
Aarteenetsintä:
Kesämysteeri
Hauska Kesämysteeri lapsille! Kesämysteeri on jännittävä
aarteenetsintä, joka sisältää vihjeitä,
arvoituksia ja haasteita, joita lapset saavat ratkaista. Lapset
löytävät pullopostia kapteeni Koukulta, joka
on jäänyt merirosvojen vangiksi. Helppoa sinulle
- huisin hauskaa lapsille!
Lisätietoja
4-6 vuotiaille>>
Lisätietoja
7-10 vuotiaille>> |
|
|
Aarteenetsintää:
Halloweenmysteeri
Halloweenmysteerissä lapset saavat auttaa kreivi Vladia
etsimään Naakkatornin linnan aarretta. Lapset saavat
tehtäväkseen ratkaista jännittäviä
haasteita ja matkan varrella vastaan tulee noitia, vampyyrejä,
hirviöitä, kummituksia ja velho, sekä muita
linnan asukkeja.
4-6 vuotiaille>>
7-10 vuotiaille>> |
|
|