 |
 |
|
 |
Monesti
ajatellaan, että musiikin tekeminen on mahdollista vain,
jos osaat soittaa jotain instrumenttia. Se ei kuitenkaan pidä
paikkaansa. Sinun ei myöskään tarvitse tuntea
nuotteja, riittää että osaat hyräillä
tai laulaa. |
Musiikki
voi kuulosta melkeinpä miltä tahansa, eikä
musiikki siksi tunne termejä oikea ja väärä.
Laulujen rakenteet voivat vaihdella, mutta korvamme ovat tottuneet
siihen, että suosittujen laulujen rakenne seuraa usein
tiettyä kaavaa. Mitä tutumpi laulun rakenne on meille,
sitä helpompi meidän on pitää siitä.
Jos haluat tehdä laulun, jonka rakenne muistuttaa radiosta
tuttuja kappaleita, voit käyttää apunasi hyväksihavaittua
reseptiä... |
 |
Melkein
kaikilla radiosta tutuilla suosikkikappaleilla on jokin
seuraavista rakenteista
|
säe
- kertosäe - säe - kertosäe
tai
säe - kertosäe - säe - kertosäe - silta
- kertosäe
tai
säe - kertosäe - säe - kertosäe - säe
- kertosäe
tai
säe - säe - silta - säe |
Ennen
laulun ensimmäisen säkeen alkamista tulee intro,
jonka tarkoituksena on saada kuuntelijan huomio. Intro yrittää
herättää kuuntelijan mielenkiinnon ja sen tehtävänä
on saada kuuntelija jatkamaan laulun kuuntelua. Lisäksi
lauluun tarvitaan hyvä päätös - sellainen
voi olla esimerkiksi äkkinäinen lopetus tai musiikin
häivyttäminen. Sopiva lopetustapa riippuu kuitenkin
laulun aiheesta ja tunnelmasta. |
Säe
Säkeen tärkein tehtävä on kertoa mitä
laulussa tapahtuu ja toimia pohjustuksena sitä seuraavalle
kertosäkeelle. Säkeestä selviää ketä
tai mitä laulu käsittelee ja onko laulu tunnelmaltaan
surullinen vai iloinen. Säe siis kertoo laulun juonen.
Jokaisen säkeen ensimmäisen rivin tulee sisältää
yhtä monta tavua, muuten saman melodian käyttäminen
on vaikeaa. |
 |
Kertosäe
Kertosäkeen tärkein tehtävä on temmata
kuuntelija mukaansa, saada hänet tunnistamaan laulu ja
houkutella hänet laulamaan laulua kertosäkeen mukana.
Kertosäe saa mielellään toimia laulun tiivistelmänä
ja sisältää laulun nimen. Kertosäe on
yleensä 4 tai 8 riviä pitkä ja sen melodia
ja teksti on jokaisella kerralla sama, tai ainakin melkein
sama. Siihen, missä kohtaa kertosäettä laulun
nimen tulisi esiintyä, ei ole olemassa mitään
selkeitä sääntöjä, pääasia
on, että nimi kuullaan kertosäkeessä.
Lauluntekijä on päässyt pitkälle, jos
hän on onnistunut keksimään kertosäkeen,
joka herättää kuuntelijan tunteet ja saa hänet
laulamaan tai hyräilemään laulun mukana. Tämän
jälkeen on helpompi jatkaa jäljellä olevien
osien kirjoittamista. Suosittujen laulujen aiheet käsittelevät
usein asioita, joihin kuuntelijat voivat samaistua. Jos aihe
ei kosketa kuuntelijaa, ei hän luultavasti halua hyräillä
kertosäkeen mukana.
Jos
keksit hyvän kertosäkeen hyräillessäsi
laulua itseksesi, kannattaa idea kirjoittaa heti paperille.
Jos mahdollista voit äänittää ideasi
suoraan mp3-soittimeesi tai kännykkääsi.
Saatat tarvita jopa 20 - 30 ideaa kertosäkeeksi ennenkuin
keksit jotain todella tarttuvaa ja voit kirjoittaa kappaleen
valmiiksi. Voit kuitenkin parhaassa tapauksessa onnistua
jopa heti ensimmäisellä kerralla. Anna kavereidesi
kuunnella kertosäkeesi sen hahmotteluvaiheessa ja kertoa
siitä oma mielipiteensä.
|
Silta tai väliosa
Silta toimii laulun poikkeavana osana ja koostuu yleensä
2 tai 4 tekstirivistä. Siltaa voidaan käyttää
antamaan laululle uusi ja ylimääräinen ulottuvuus.
Silta voi muuttaa hetkellisesti laulun tahdin, joka yleensä
palautuu normaaliksi kertosäkeessä. Sillassa laulun
kertoja voi lisäksi muuttua esimerkiksi minusta häneen
ja antaa näin laulun tarinalle ulkopuolisen näkökulman.
Myös katsaus menneisyyten tai tulevaisuuteen on mahdollista
juuri sillan aikana ja laulaja voi silloin laulaa muita osia
korkeammalta tai matalammalta. Laulun nimeä ei yleensä
sisällytetä siltaan. |
 |
Kolmi-askel-menetelmä
ASKEL 1: LAULUN NIMI & AIHE
Aloita keksimällä laululle nimi ja aihe. Aiheen
ja nimen valitsemiseen kannattaa käyttää
reilusti aikaa. On tärkeää, että laulun
sanoma on selkeä ja että monet voivat samaistua
siihen. Tavallisia mukaansatempaavia teemoja ovat rakkaus
ja epäonninen rakkaus. Laulu voi myös vain välittää
tunteita ja tunnelmia. Jos kappale sisältää
liian monia eri tunteita, on kuuntelijan kuitenkin vaikea
ymmärtää laulua.
Laulun
aiheen tulee tulla voimakkaasti esillä kertosäkeessä,
ja kuten mainitsimme jo aikaisemmin, kertosäkeen tulee
olla ainutlaatuinen ja puhutteleva, jotta kuuntelijat muistavat
sen ja haluavat laulaa mukana.
|
Mieti
esimerkiksi seuraavia asioita kun valmistelet laulun
aihetta ja kertosäettä:
Väri
Paikka
Tytön nimi
Vertaus
Toteamus
Havainto
Tapahtuma |
 |
|
ASKEL 2: RAKENNE
Tee laululle rakenne. Päätä mitkä ideat
tulevat esille laulun eri osissa. Kertooko ensimmäinen
säkeistö esimerkiksi taustan koko tarinalle? Vai
kerrotaanko siinä miltä kertojasta tuntuu juuri
nyt? |
ASKEL 3: TEKSTI
Luo kertosäkeeseen ja muihin säkeisiin sopiva teksti
ja muokkaa tekstiä niin, että siitä tulee tasapainoinen
ja sujuva. Kirjoitustyön aikana kannattaa käyttää
apuna sanakirjaa, josta voit löytää sanoja,
jotka päättyvät samalla tavalla tai sisältävät
samoja tavuja. |
 |
Kuinka luovuus saadaan liikkeelle?
Hahmotellessasi laulua käy helposti niin, että oma
tekeleesi muistuttaa jo olemassa olevaa laulua. Siksi laulua
luodessa kannattaa rajoittaa musiikinkuunteluaan, ainakin
kertosäkeen ja melodian luomisvaiheessa. Kun sinulla
on aihe ja nimi laululle, lähde vaikka kävelylle
löytääksesi rauhallisen ympäristön
ajatuksillesi. Ja yllättävän monet laulut ovat
muuten syntyneet suihkussa...
Ovatko
ideat vähissä?
Valitse vanha laulu, johon kirjoitat aluksi uuden tekstin.
Tekstin ollessa valmis, sävellä sille uusi melodia.
|
|
|
Lisää
hauskoja aarteenetsintöjä ja leikkejä lastenjuhliin
löydät täältä>> |
 |
Aarteenetsintä:
Rosvomysteeri
Järjestä mysteerijuhlat ja anna lasten ratkaista
jännittävä Rosvomysteeri! Hotellipäällikkö
Ville Vieraanvarainen tarvitsee lasten apua paljastaakseen
hotellissa mellastavan rosvon. Aarteenetsintä on
helppo järjestää ja toteuttaa ja huisin
hauskaa lapsille!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
 |
Aarteenetsintä:
Mysteeri metsässä
Hauska aarteenetsintä lapsille jossa jännittävä
tarina! Tämä aarteenetsintä on tarkoitus toteuttaa
ulkona kartan ja arvoitusten avulla. Aarteenetsinnän
voi järjestää puutarhassa, puistossa, rannalla
tai metsässä! Järjestä hauska lastenjuhla
ulkona!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
 |
Aarteenetsintä:
Jäämysteeri
Ihana seikkailu jääprinsessa Arabellan, Pate-pingviinin
ja Olli-hirven kanssa! Jäämysteerissä
lapset auttavat jääprinsessaa pelastamaan
vuotuisen Lumijuhlan! Aarteenetsinnän voi järjestää
sisällä tai ulkona, kotona tai muualla, isommalle,
tai pienemmälle joukolle lapsia - helppoa sinulle,
huisin hauskaa lapsille! 16,90 €.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
 |
Aarteenetsintä:
Salapoliisimysteeri
Kuten kaikki aarteenetsintämme, myös Salapoliisimysteeri
on alkuperäinen, ja erityisesti aarteenetsintään
toteutettu, pulmallinen, hauska ja hienon ulkoasun omaava
seikkailu. Aarteenetsinnän voi järjestää
missä tahansa.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
 |
Aarteenetsintä:
Merirosvomysteeri
Merirosvokapteeni Haaraparran pahin vihollinen, merten
kauhu Kapteeni Mustaparta havittelee Haaraparran mahtavaa
merirosvoaarretta! Kapteeni Haaraparta miehistöineen
on haaksirikkoutunut autiolle saarelle ja tarvitsee
lasten apua aarteen pelastamiseksi!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
 |
Aarteenetsintä:
Prinsessamysteeri
Prinsessamysteeri on hauska aarteenetsintä, jossa
kaikki prinsessat saavat auttaa pelastamaan prinssi
Kuunsäteen, jonka ilkeä haltijatar on muuttanut
sammakoksi ja sulkenut lukkojen taakse linnan tornihuoneeseen.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
 |
Aarteenetsintä:
Viidakkomysteeri
Anna lasten heittäytyä tutkimusretkelle viidakkoon
löytääkseen Maya-intiaanien unohdetun
kaupungin ja tarumaisen aarteen! Luvassa on huikea seikkailu
täynnä jännittäviä haasteita,
pulmallisia arvoituksia ja kohtaamisia viidakon villieläinten
kanssa!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
 |
Aarteenetsintä:
Supersankarimysteeri
Auta Supersamia pelastamaan Big Cityn kaupunki vihreänaamioiselta
roistolta. Täydellinen aarteenetsintä supersankarijuhliin!
Saat kaiken mitä tarvitset ja järjestät
hauskimman aarteenetsinnän alle puolessa tunnissa!
Lastenjuhlan, joka varmasti tullaan muistamaan!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
 |
Pääsiäisaarteenetsintä:
Kadonneiden munien metsästys
Hurjan hauska munien etsintä lapsille! Ensin Aada-kanan
pesästä mystisesti kadonneet munat pitää
löytää ratkaisemalla pulmallisia kysymyksiä,
sekä jännittäviä haasteita, ehkäpä
lopuksi vielä täynnä makeisia oleva pääsiäismuna
etsittäväksi!
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
 |
Aarteenetsintä:
Kesämysteeri
Hauska Kesämysteeri lapsille! Kesämysteeri
on jännittävä aarteenetsintä, joka
sisältää vihjeitä, arvoituksia ja
haasteita, joita lapset saavat ratkaista. Lapset löytävät
pullopostia kapteeni Koukulta, joka on jäänyt
merirosvojen vangiksi. Helppoa sinulle - huisin hauskaa
lapsille!
Lisätietoja
4-6 vuotiaille>>
Lisätietoja
7-10 vuotiaille>> |
|
 |
Aarteenetsintää:
Halloweenmysteeri
Halloweenmysteerissä lapset saavat auttaa kreivi
Vladia etsimään Naakkatornin linnan aarretta.
Lapset saavat tehtäväkseen ratkaista jännittäviä
haasteita ja matkan varrella vastaan tulee noitia, vampyyrejä,
hirviöitä, kummituksia ja velho, sekä
muita linnan asukkeja.
4-6 vuotiaille>>
7-10 vuotiaille>> |
|
 |
Aarteenetsintää:
Tonttujen joulumysteeri
Hauska ja nokkela joulumysteeri 4-6 vuotiaille lapsille.
Tontut ovat hukanneet tonttulakkinsa, joiden avulla
heistä tulee näkymättömiä!
Tässä tonttujen joulumysteerissä on kaikki
mitä tarvitset huikean hauskan aarteenetsinnän
järjestämiseen nopeasti, jopa viidessä
minuutissa.
4-6
vuotiaille>>
7-10
vuotiaille>> |
|
|
|