 |
| Taikuus,
pilat ja erilaiset kokeet ovat kautta aikojen vetäneet
puoleensa lapsia kaikkialla maailmassa. Kukapa ei muistaisi
oman lapsuutensa taikatemppuja- täyden ämpärin
pyörittämistä ilman veden läikkymistä,
banaanien paloittelua ennen kuorimista ja monia muita maagisina
pidettyjä temppuja. Mieleen ovat jääneet myös
ensimmäiset televisosta - tai todellisuudessa- nähdyt
taikatemput. Yksinkertaisetkin temput voivat olla ovat antoisia,
opettavaisia ja ennekaikkea hauskoja! |
|
Goodies
tarjoaa vinkkejä ja ideoita muutamaan helposti toteutettavaan
mutta hauskaan temppuun ja kokeiluun. Älä kuitenkaan
unohda, että harjoitus tekee mestarin...
|
|
Paloiteltu
banaani
Eräs hauska temppu on banaanin paloitteleminen
ennen sen kuorimista neulan ja langan avulla siten,
että se hajoaa kuorittaessa palasiksi. Tarvitset
ompeluneulan ja n. 1 m ompelulankaa. Tee pisto banaanin
läpi. Käytä ulosmenoaukkoa lähtökohtana
uuteen pistoon, joka puolestaan tulee ulos hieman edempänä.
Siksakattuasi koko banaanin lävitse vedä langoista
banaanin molemmissa päissä ja banaani jakautuu
pieniin osiin- ilman kuorimista.
|
 |
|
|
 |
Paperiliitintemppu
Taita seteli kaksin kerroin ja kiinnitä taitetun
setelin yläkulmaan paperiliitin niin, että
se pitää molemmat setelipuoliskot yhdessä
(kuva 1). Taita seteli toistamiseen saman suuntaisesti.
Kiinnitä toinen paperiliitin ensimmäisen viereen
siten, että se yhdistää koko setelin
(kuva 2). Tartu setelin päihin ja vedä seteli
napakasti irti. Paperiliittimet lentävät ilmaan
ja laskeutuvat toisiinsa kiinnittyneinä! |
|
|
Kelluva
kananmuna
Ota lasillinen vettä ja aseta lasiin tavallinen
kananmuna. Kananmuna laskeutuu lasin pohjalle.
Kuinka saat kananmunan kellumaan? Kaada veteen suolaa,
kunnes kananmuna alkaa kohota ja lopulta kellua. Suolan
liuottua veden tiheys nousee, mikä saa kananmunan
kellumaan.
|
 |
|
|
 |
Näkymätön
muste
Puserra appelsiinista tai sitruunasta mehu. Kasta hammastikku
tai vastaava hedelmämehuun ja kirjoita salainen
viestisi. Teksti muuttuu näkymättömäksi
kirjoituksen kuivuttua. Lämmitä paperia salaisen
viestin lukemiseksi, tällöin teksti muuttuu
jälleen näkyväksi. |
|
|
Kadonneet
tulitikut
Pukeudu pitkähihaiseen puseroon. Kiinnitä
ranteeseesi puolitäysi tulitikkuaski kuminauhan
avulla ja peitä se hihalla jottei askia näy.
Ota samaan käteen tyhjä tulitikkuaski ja ravistele
tätä kädessäsi. Pyydä yleisöä
arvaamaan ravistamasi tulitikkuaskin tulitikkujen määrä.
Aski kuulostaa puolitäydeltä, mutta onkin
avattaessa täysin tyhjä. |
 |
|
|
 |
Paperi
joka pitää veden lasissa
Ota esiin tasareunainen juomalasi. Täytä
lasi vedellä lähes yläreunaan asti ja
aseta leivinpaperin pala lasin kanneksi. Aseta tämän
jälkeen lautanen paperin päälle. Purista
lasia ja lautasta yhteen ja käänä nämä
ylösalaisin. Poista lautanen - lasia voi nyt pitää
ylösalaisin ilman että vesi valuu pois lasista!
|
|
|
Revi
kolikko palasiksi
Kääri kolikko huolellisesti kultaiseen (tai
hopeiseen) foliopaperiin kolikosta riippuen. Tee tämä
huolelliseti, jotta ainakin toisesta puolesta tulee
aivan sileä. Kääri folioitu kolikko talous-paperiin
ja paina sormilla kolikkoa, kunnes folioon on jäljentynyt
kolikon kuviointi. Poista kolikko foliosta ja sulje
foliokolikko varovaisesti. Laita kolikko lompakkoosi
ja ota se esille kun on koittanut aika repiä kolikko
palasiksi ystäviesi edessä. Näyttää
todellakin siltä kuin repisit aitoa
kolikkoa...
|
 |
|
|
 |
Ajatusten
lukeminen
Pyydä ystävääsi harhauttamaan yleisöä
kanssasi. Pyydä jotakin yleisöstä kuiskaamaan
ystäväsi korvaan valitsemansa numero 1 ja
15 välillä. Salaiseksi merkiksi ystäväsi
jauhaa tämän jälkeen purukumiaan yhtä
monta kertaa kuin kuiskattu numero. Näin voit "ajatustenlukemisen"
avulla kertoa, minkä luku ystäväsi korvaan
kuiskattiin. |
|
|
Kätketyn
esineen löytäminen
Pyydä ystävääsi avuksi. Ennen
esityksen alkua tulee sinun sopia seuraavasta
ystäväsi kanssa: jaatte huoneen neljään
yhtä suureen osaan. Sinä poistut huoneesta
muiden kätkiessä esineen, joka sinun
tulee löytää ajatuksia lukemalla.
Asetu palatessasi keskelle huonetta ja esitä
mietteliästä. Yritä samalla varovaisesti
vilkaista ystävääsi, joka antaa
sinulle merkin: mikäli hän osoittaa
jalkaansa yhdellä |
|
sormella, on esine ruudussa 1. Kaksi sormea merkitsee
ruutua no. 2 ja niin edelleen. Asetuttuasi oikeaan
ruutuun jatkaa ystäväsi salaisten merkkien
antamista: tarkoituksena on jakaa myös uusi
ruutu neljään pienempään.
Näin pääset lähemmäksi
ja lähemmäksi esinettä, kunnes
lopulta löydät sen "ajatuksia lukemalla".
|
|
 |
|
|