|
 |
 |
| Rudyard
Kipling syntyi Bombayssa Intiassa. Hän asui lapsuutensa
sukulaistensa luona Englannissa, mutta muutti myöhemmin
takaisin vanhempiensa luokse Lahoreen (nykyinen Pakistan)
ja ryhtyi toimittajaksi. Hän kehitti kirjoitustyyliään
ja hänestä tuli lopulta toimittajan sijaan kirjailija
ja runoilija. Vuonna 1890 hän julkaisi ensimmäisen
romaaninsa "The Light that Failed". Hänen tunnetuin
runonsa tuolta ajalta on "The Ballad of East and West",
joka alkaa usein lainatuilla sanoilla: "East is East,
and West is West, and never the twain shall meet".
Kipling
oli hyvin suosittu kirjailija ja sai kirjallisuuden Nobelin
palkinnon vuonna 1907. Tuolloin hänen kulta-aikansa
kirjailijana oli tosin jo väistymässä, koska
häntä kritisoitiin brittiläisen imperialismin
puolestapuhujaksi.
"Viidakkokirja",
kokoelma lyhyitä kertomuksia intialaisesta viidakosta,
jonka päähenkilö on poika nimeltä Mowgli
julkaistiin vuonna 1894 ja sen jatko-osa Viidakkokirja 2
ilmestyi kaksi vuotta myöhemmin. Toinen Kiplingin kirjoittama
suosittu lastenkirja, jonka tapahtumat sijoittuvat myöskin
Intiaan, ilmestyi vuonna 1901 ja on nimeltään
"Kim".
|
| Faabelit
(toiselta nimeltään eläintarinat) ovat
lyhyitä kertomuksia eläimistä. Näissä
tarinoissa eläimet osaavat puhua ja käyttäytyvät
muutenkin ihmisten tavoin. Faabelit sisältävät
yleensä jonkinlaisen opetuksen. Viidakkokirja 2
on hyvä esimerkki faabelista. Sen tarinoissa Baloo
on viisas viidakkokarhu, joka toimii pienten susien
opettajana ja on siksi myös Mowglin opettaja. Disneyn
versiossa Baloosta on tehty alkuperäistä "tyhmempi"
ja hahmo kuvataankin huolettomaksi ja elämästään
nauttivaksi karhuksi. |
|
 |
 |
| Viidakkokirjasta
on tullut klassikko, ei ainoastaan erittäin suosittuna
lastenkirjana, mutta myös kiitos sen kuolemattoman elokuvaversion,
jota monet pitävät Disneyn kautta-aikojen parhaana
elokuvana. Tänä vuonna on kulunut tasan 40 vuotta
siitä kun elokuva tuli ensi-iltaan USA:ssa - tarkka päivämäärä
oli 18. lokakuuta 1967. Suomessa elokuvan ensi-iltaa saatiin
odottaa noin reilu vuosi pidempään, sen ollessa
20. joulukuuta 1968.
Viidakkokirja
oli viimeinen Disneyn elokuvista, jota Walt Disney oli itse
mukana tekemässä. Tässä elokuvassa kokeiltiin
ensimmäistä kertaa animoida hahmot äänten
perusteella, eikä päinvastoin, mikä osoittautui
onnenpotkuksi. Idea oli jopa niin onnistunut, että
Baloon roolia suurennettiin, koska Phil Harris teki alkuperäisessä
versiossa hahmosta niin elävän.
|
 |
 |
 |
Baloo,
Shere Khan, Bagheera ja Kenraali Hathi ovat saaneet
nimensä hindinkielestä, Baloo tarkoittaa karhua,
Shere tiikeriä, Bagheera pantteria ja Hathi elefanttia.
Se, että hahmojen nimet on lainattu paikallisesta
kielestä, ei ole ainutlaatuista Viidakkokirjalle,
myös muissa Disney-elokuvissa on käytetty
samaa tapaa, esimerkiksi Leijonakuningas-elokuvassa
Simba tarkoittaa leijonaa swahilinkielellä. |
 |
Caroline
Balestier, Rudyard Kiplingin leski on sanonut, että
"Mowgli" tulisi lausua "MAU-glee",
ei "MOH-glee". Sanotaan, ettei hän koskaan
antanut Walt Disneylle tätä virhettä
anteeksi. |
 |
Walt
Disney kuoli Viidakkokirja-elokuvan tuotannon aikana.
Monet miettivät, mitä studiolle tulisi tapahtumaan
hänen kuolemansa jälkeen, erityisen huolissaan
oltiin juuri animaatio-osastolla. Viidakkokirja menestyi
kuitenkin uskomattoman hyvin elokuvateattereissa ja
pelasti luultavasti Disneyn animaatio-osaston, joka
muuten olisi lopetettu. |
 |
Baloon
laulaessa laulua "The Bare Necessities" nähdään
hänet keräämässä tassuillaan
kaktusviikunaa - tämä on kasvi, joka kasvaa
ainoastaan Amerikan mantereella, ei siis lähelläkään
Intiaa. |
 |
Kun
Mowgli tapaa kuningas Louien, hän sanoo "kaksi
banaania", mutta sanoessaan tämän, hän
pitää pystyssä kolmea sormea... |
 |
Sudet
eivät koskaan heiluta häntäänsä
- Viidakkokirjassa näemme kuitenkin monien pienten
suden pentujen tekevän näin. |
 |
Viidakkokirja
sijoittuu Intiaan, kuningas Louie on kuitenkin oranki
- ja orangit elävät ainoastaan Borneossa ja
Sumatralla. |
 |
Kenraali
Hathi katkaisee keppinsä yhdessä elokuvan
kohtauksista, seuraavassa kohtauksessa keppi on kuitenkin
taas ehjä ja sitä seuraavassa kohtauksessa
jälleen katki. |
|
 |
|